Takaisin

Liisa Huima osui sattumalta paikalle, kun poliisi otti kiinni Turussa kaksi ihmistä kuoliaaksi puukottaneen miehen. Kuva palkittiin vuoden uutiskuvana. Kuva: Liisa Huima

Kadulta kuului pamaus. Freelancevalokuvaaja Liisa Huima säpsähti. Hän oli Turussa Maariankadulla, JAS Tekniikan kameraliikkeessä, kädessään muovipussissa oleva kamera, jonka hän oli juuri saanut kameraliikkeen työntekijältä.

Kamera oli simahtanut kesken kuvausten Turun ulkosaaristossa, ja Huiman täytyi palata kaupungille korjauttamaan kameraansa.

Hän odotteli kameraliikkeessä. Pian poliisilta tuli tieto, että tilanne on ohi. Hän astui ulos Brahenkadulle ja kohtasi epämiellyttävän näkymän. Kadulla olivat puukottajan viimeiset uhrit ja poliisin kiinni ottama puukottaja, joka makasi maassa reiteen ammuttuna.

Huiman päässä pyöri sekavia ajatuksia. Kuvatako vai ei? Onko eettisesti oikein kuvata, kun rikoksen uhrit ovat vielä kadulla? Vai pitäisikö sittenkin yrittää ehtiä bussiin, päivän viimeiseen lauttaan ja takaisin ulkosaariston rauhaan?

Huima otti kameran esille ja ryhtyi taltioimaan näkymää.

”Mitään hienoa en siinä ehtinyt ajattelemaan. Mietin vain sitä, että kamera olisi suorassa ja ihmiset tarkkoja. Ei todellakaan sanoa, että kuva olisi kuvaajan ansiota. Ainoa asia, mihin pystyin vaikuttamaan, että otanko kuvia vai en”, Huima sanoo.

Pian kuvaamisen jälkeen hän soitti Helsingin Sanomien kuvatoimituksen päällikölle Markku Niskaselle, jolle sai myytyä kuvat.

Hänen mieleensä nousivat myös freelancerin asemaan liittyvät kysymykset. Sanoman freelancesopimusta, Huima ei ole koskaan tullut allekirjoittaneeksi – Hesarin onneksi.

”Jos olisin allekirjoittanut sen, ja tulisi oikeuskeissejä, olisin vastuullinen siitä. Jos minulla olisi ollut nimi sopimuksessa, tuskin olisin myynyt kuvia Hesarille, Huima sanoo.

Sanoma Media Finlandin freelancesopimusehtojen mukaan freelancer voi joutua vastuuseen kolmansien osapuolien vaatimista korvauksista ja oikeudenkäyntikuluista. Huimaa mietitytti kuvaustilanteen jälkeen erityisesti rikoksen uhrien ja muiden sivullisten mahdolliset vaatimukset.

”Nyt HS kantaa siitä vastuun kuvasta”, Huima sanoo.

Huima joutui myös käsittelemään päivän tapahtumia yksin vailla toimituksen tukea.
”Toimituksessa oleva on ihan eri asemassa kuin freelancer. Hän voi puhua asioista ja miettiä yhdessä mitä pitäisi tehdä. Freelancer joutuu tekemään kaikki tuollaiset ratkaisut omassa päässään.”

Huima yöpyi Turussa hotellissa ja vasta myöhemmin hänelle valkeni, mitä todella oli tapahtunut.

”Kun olin ottanut kuvan, ja kaikki oli todella rauhallista. Mutta kun lehdet olivat pyörittäneet asiaa pari päivää, vasta silloin tajusin ja näin tapahtuman paljon hurjempana.”

Huima on käsitellyt tapahtumia itsekseen myös omasta tahdostaan. Hän ei tykkää ”lörpötellä, että millaista siellä oli.”
 

”Järisyttävintä kuvassa on tietoisuus, siitä mitä on tapahtunut. Kuva on yksinkertainen ja tavallaan tylsä, mutta siihen tarttuu merkityksiä sitä mukaa mitä enemmän tietää, mitä on tapahtunut”, Huima sanoo. Kuva: Kai Widell

 

Huimalla, 41, on kokemusta uutiskuvaajan työstä Etelä-Suomen Sanomista ja Kalevasta, joissa hän oli kesätöissä. Vielä 2000-luvun alussa haki lehdistä uutiskuvaajan paikkoja, mutta päätyi freelanceriksi ja toisenlaisten kuvausten pariin.

Hän tekee pääasiassa hitaalla aikataululla toteutettavia tilaustöitä, mutta hänen kuvaustapansa on kuitenkin lähellä perinteisen uutiskuvaajan taltioivaa tapaa. Hän kuvaa aina nopeasti, ja mitä näkee ja mitä tapahtuu.

”En yleensäkään mieti tai suunnittele etukäteen, mitä kuvaan. En ole koskaan ollut rakennetun kuvan ystävä.”

Voittoisaa kisakuvaa hän ei ajatellut ottaneensa, eikä ole koskaan aikaisemmin osallistunut  Kuvajournalismikilpailuun tai sen edeltäjiin. Helsingin Sanomien valokuvaaja Markus Jokela vinkkasi hänelle, että ”saattaisit voittaa”. Huima innostui kannustuksesta ja osallistui. Hän arvostaa voittoa paljon.

”Tämä on minulle erityisen hieno tunnustus, koska yleensä kisan voittavat ’oikeat uutiskuvaajat’ ”, Huima sanoo.

Hän arvostaa voittoaan myös siksi, että voitto tuli nimenomaan kuvalle, eikä nimekkäälle uutiskuvaajalle.
 

Maaliskuun alussa, kun hän katselee kuvaansa, hän miettii, miten sattumanvarainen tapahtumien ketju oli. Silti elokuun 18. päivän tapahtumissa oli jotain hyvin suomalaista, hallittua.

”Lautta saaristosta lähti ajoissa, kamerakorjaaja ehti ottamaan kameran korjattavaksi sinä päivänä, sai sen korjatuksi ajallaan, poliisi toimi asiallisesti ja nopeasti, kaikki oli hallinnassa. Kuvan ottamisen jälkeen sain lähetettyä sen asiallisesti ja rauhallisesti lehteen.”

Hän pohtii kuvansa merkitystä laajemmin. Hän pitää sitä kuvana suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen toimivuudesta.

”Kuva on rauhallinen; poliisi on rauhallinen, tilanne on rauhallinen. Kaikki on ok. Kuvassa olevat ihmiset kauppakasseineen ovat rauhallisia ja korostavat kuvan rauhallista tunnelmaa ikään kuin tässä ei olisi tapahtunut mitään ihmeellistä. Se kertoo jotain Suomesta.”

Tuomaristo on perusteluissaan samoilla linjoilla kuin Huima.

”--- Voittajakuva tiivistää vuoden merkittävimmän uutistapahtuman suoraviivaisesti ja estetisoimatta. Kuva on rauhallinen ja kertoo poliisin toiminnasta poikkeuksellisessa tilanteessa. Se on muistutus autenttisten, lavastamattomien kuvien merkityksestä ja siitä, miten tärkeää toimittajien ja kuvaajien on saada työskennellä ilman rajoituksia”, perusteluissa todetaan.

Huima muistuttaa, että moni tuntuu ajattelevan, että Suomi ei ole enää sama maa kuin ennen.

”Minulle tulee tätä kuvaa katsellessa mieleen, että päinvastoin: Suomi on yhä se maa, jossa olen lapsena asunut. Täällä ei kouhoteta.”

Lue myös: Vuoden lehtikuva tiivisti ilmastonmuutoksen yhteen ruutuun.  Kaikki kilpailun voittajakuvat löytyvät täältä. 
 

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta