Aftonbladet julkaisi helmikuussa 2019 jutun, josta käynnistyi pitkä julkinen keskustelu Venäjä-kriittisen tutkijan riippumattomuudesta ja jutun paikkaansapitävyydestä. Ruotsin oikeuskanslerivirasto ei pitänyt lehden toimintaa painovapauden väärinkäyttämisenä, mutta Julkisen sanan neuvostoa vastaava Pressens Opinionsnämd antoi siitä langettavan.

Kun lehti leimaa agentiksi

JOURNALISTI
17.12.2019

Petri Korhonen, teksti

Ruotsissa nähtiin tämän vuoden aikana erikoinen riita tutkijan ja iltapäivälehden välillä. Lehti leimasi Venäjä-kriittisen tutkijan lännen tiedustelupalvelujen kätyriksi, koska hän olisi lehden mielestä voinut olla sellainen. Riita päättyi tutkijan JSN-voittoon.

Helmikuussa Aftonbladet Kultur julkaisi pääsivullaan näyttävän artikkelin, jossa luonnehdittiin Ruotsin ulkopoliittisen instituutin Venäjä-tutkijaa Martin Kraghia ”ongelmaksi demokratialle”. Kulttuuritoimituksen vaikutusvaltaisen päällikön, maan mediajulkkiksiin kuuluvan Åsa Linderborgin kirjoittama juttu vihjasi Kraghin olevan Britannian informaatiovaikuttajien palveluksessa.

Lehden mielestä tämä olisi pöyristyttävä kytkös, joka selittäisi hänen Venäjää arvostelevat kannanottonsa ja tutkimushankkeidensa tulokset.

Lehti oli kirjoittanut samasta aiheesta äskettäin jo aiemmin pari kertaa. Aftonbladet oli käyttänyt yhtenä lähteenään Ruotsin pienen sosialistipuolueen Internationalen-lehteä, joka oli joulukuussa 2018 leimannut vielä suoremmin Kraghin tiedustelun ja etenkin brittien MI6-viraston agentiksi.

Internationalenin väitteet perustuivat (oletetusti venäläisten) hakkerien kaivamaan aineistoon brittiläisen ”Institute for Statecraft”
-ajatushautomon asiantuntijaverkostosta, jonka jäseneksi Kragh oli merkitty. Samoja aineistoja oli levitetty brittiläisillä vastamediasivustoilla, ja niihin oli viitattu myös venäläismediassa. Nyt Aftonbladet esitti väitteet uskottavina paljastuksina.
 

Yksi Institute for Statecraftin hankkeista on Kremlin disinformaation vastaista työtä tekevä viestintäyhteisö Intregity Initiative, joka on saanut Britannian konservatiivihallitukselta vuosittain satoja tuhansia puntia valtionavustuksia.

Hautomo oli listannut monista Euroopan maista ihmisiä, joiden se arveli olevan mielenkiintoisia organisaattoreita, luennoitsijoita tai paneelikeskustelijoita verkoston tarpeisiin. Kragh oli aiemmin kieltäytynyt yhdestä hautomon esiintymispyynnöstä, mutta se ei estänyt brittejä kirjaamasta hänen nimeään asiantuntijarekisteriinsä.

Suomesta potentiaalisten yhteistyöihmisten listalla olivat muun muassa Maanpuolustuskorkeakoulun apulaisprofessori Katri Pynnönniemi ja tietokirjailija Jessikka Aro. Molemmat kertoivat Journalistille, ettei heilläkään ole mitään tekemistä brittiverkoston kanssa.

Tämä listaus kuitenkin riitti leimaamiseen: brittien trollitehtaan kätyrit jäivät kiinni, lehdet ilkkuivat.
 

Aftonbladetin kulttuurisivustolla on poikkeuksellisen vahva painoarvo ruotsalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Meillä vastaavanlainen moukarinisku olisi, jos HS Kuukausiliite kuvaisi kansijutussaan vaikka UPI:n tutkijaa Charly Salonius-Pasternakia ulkomaiseksi agentiksi, jonka tekemisiin ei voi luottaa.

Åsa Linderborg on julkisena keskustelijana samanlaisessa asemassa kuin Ilta-Sanomien Ulla Appelsin: häntä luetaan, fanitetaan ja vastustetaan kiihkeästi.

Martin Kragh oli ja on lehden suosikki-inhokkeja. Taustalla oli Krimin valtauksesta vuodesta 2014 asti jatkunut riita Aftonbladetin Venäjä-uutisoinnista. Kragh on julkisesti moittinut rajusti Aftonbladetin juttuja kritiikittömästä Venäjän toimien puolustamisesta ja propagandan välittämisestä. Lehti oli käyttänyt avustajia, jotka ovat tehneet töitä myös Venäjän valtiolliselle medialle.

Aftonbladet Kulturin mielestä Kragh taas on oikeiston Nato-haukka, eivätkä hänen Venäjän uhkia käsitelleet tutkimuksensa ole olleet lehden mukaan ”riittävän objektiivisia ja laadukkaita”.

Åsa Linderborg on pitänyt Yhdysvaltoja suurena uhkana maailmanrauhalle, ja lehti näkee Ruotsin sotilaallisen varustautumisen tarpeettomana sodanlietsontana Venäjän suuntaan.

Lehden pahin kilpailija Expressen taas on antanut auliisti palstatilaa Kraghin puolustajille ja tukijoille.

Ehkä kaiken tämän vihanpidon takia lehti halusi uskoa tietoihin, jotka näyttivät vahvistavan sen arveluita Martin Kraghin kytköksistä lännen hämäräväkeen.
 

Lehden Kragh-kampanja herätti Ruotsissa valtavan metelin lehdistön vastuusta. Avoimesti länsiyhteistyötä kannattavan Kraghin keskustelutavat olivat ärsyttäneet ennenkin, ja osa poliitikoista piti paljastuksia uskottavina.

Joukko tieteentekijöitä julkaisi Kraghia tukevan vetoomuksen tutkimusvapauden puolesta.

Monet toimittajat ihmettelivät, miten Aftonbladet uskaltaa pitää väitteitä niin varmoina, että leimaa niiden varassa yksittäisen ihmisen maanpetturiksi.

Aftonbladetin johto myönsi jo maaliskuussa, ettei se ole varma pitivätkö juttujen väitteet paikkansa, mutta lehti katsoo oikeudekseen herätellä keskustelua tutkijoiden taustoista ja vaikuttimista.

Lehti teki myös oudon vastuuvapausliikkeen. Se korosti, että kulttuuriartikkeleissa on kyse mielipidejournalismista, ei uutisjutuista, ja siksi faktojen varmistamista ei tarvitse tehdä samanlaisin standardein kuin päälehden uutistoimituksessa. Yksi Kraghia moittineista jutuista poistettiin vaivihkaa Aftonbladetin verkkosivuilta.

Lehden kustantaja lipsautti toisessa haastattelussa, ettei hän ollut lukenut Linderborgin kirjoituksia etukäteen ennen julkaisua, vaikka lehdellä on selvät ohjeet kiistanalaisten juttujen tarkistamisesta.

Åsa Linderborg muistutti kohun keskellä maaliskuussa, ettei hän ole koskaan suoraan väittänyt Kraghia MI6:n agentiksi, mutta ihmetteli yhä miksi britit ovat alun perin edes ottaneet yhteyttä Kraghiin.
 

Lehti ei oikaissut väitteitään Martin Kraghin pyynnöistä huolimatta. Hän kanteli lehdestä ensin median toimintaa valvovalle Ruotsin oikeuskanslerinvirastolle, mutta viraston mielestä kyse ei ollut painovapauden väärinkäyttämisestä. Virasto ei ottanut asiaan mitään kantaa.

Julkisen sanan neuvostoa vastaava Pressens Opinionsnämd kuitenkin ymmärsi tutkijaa. PON antoi joulukuun alussa sekä Aftonbladetille että Internationalenille jyrkkäsanaisen langettavan päätöksen perusteettomien tietojen levittämisestä sekä jutun kohteen kuulemisen laiminlyömisestä.

Lisäksi PON muistutti päätösperusteluissaan, että mielipideteksteissäkin pitää erottaa ihmisen toimien arvosteleminen hänen persoonansa haukkumisesta. Aftonbladet Kultur oli mennyt henkilökohtaiseen loanheittoon koko lehden arvovallalla.

Kulttuurisivuston päällikkö Åsa Linderborg luopui tehtävästään jo kesällä ja siirtyi Aftonbladetin kirjoittavaksi toimittajaksi.
 

Kuulin Aftonbladetiin kirjoittavilta kollegoilta kesällä, että tapausta oli puitu toimittajien kesken useasti. Monen mielestä lehti olisi päässyt vähemmällä julkisella nolauksella, jos päällikkötoimittajan tekemät virheet olisi myönnetty suoraan jo aiemmin.

Myös työtapojen epätasa-arvo suututti: rivitoimittajat joutuvat alistamaan juttunsa monelle suodatinportaalle, mutta tähtitoimittajat ja pomot saivat julkaista tuotoksiaan ilman kunnollista editointia ja faktantarkastusta.

Martin Kragh kertoo Journalistille, ettei lehti ole nyt langettavan jälkeen pahoitellut tai pyytänyt häneltä anteeksi virheellistä alkuperäisuutisointiaan.

”Päinvastoin, viimeksi 8. joulukuuta kirjailija Jan Guillou otti Aftonbladetin sivuilla asiaan kantaa, puolusti Åsa Linderborgia ja jatkoi tutkijanmaineeni mustaamista.”

Tämäkin teksti julkaistiin kolumnistilta tilattuna mielipidekirjoituksena, jonka väitteet menevät kolumnistin piikkiin.

Aftonbladet julkaisi hyvän journalistisen tavan mukaisesti PON:n langettavan päätöksen verkkosivuillaan, mutta ilmoittaa ettei lehti kommentoi asiaa enää mitenkään.

Uudenvuodenlupaus: Opettelen pyytämään anteeksi

Poliitikko tai yritysjohtaja puhuu perättömiä, mustaa toisten mainetta eikä pahoittele tekoaan. Me journalistit pöyristymme, revimme otsikoita ja vaadimme tekijältä vähintään anteeksipyyntöä, ellei eroamista.

Yllättävän usein vuonna 2019 tämä johti johonkin: poliitikko pyysi anteeksi.

Mutta me median tekijät emme tätä vielä osaa.

Jos väännämme tarkoituksella otsikoihin haastateltavan sanomisia väärin, tai julkaisemme tietoja jotka perustuvat väärinkäsityksiin, sanooko kukaan ”anteeksi” tai edes ”sori siitä”?

Ei, sillä meillä ei ole tapana pyytää anteeksi edes virheitämme. Pahoittelutkin teemme usein poliitikkomaisessa muodossa ”olen pahoillani, jos tämä kirjoituksemme on loukannut mielensäpahoittajia”. Tähän olen syyllistynyt itsekin.

Ruotsissa Aftonbladet-Kragh -jupakka on räikeä esimerkki siitä, miten anteeksipyytämättömyyden kulttuuri voi johtaa poikkeuksellisen rumaan kierteeseen. Suomessa emme ole vielä näin hukassa.

Olen toki meilläkin nähnyt päällikkötoimittajan ottavan mieluummin jutusta langettavan JSN-päätöksen kuin myöntävän itse julkisesti lehtensä erehtyneen.

Kasvojen säilyttämisen takia emme voi perääntyä, vaikka vaadimme haastateltaviltamme nöyryyttä ja virheiden tunnustamista. Tähän meillä ei olisi varaa, sillä journalismin arvostus on muutenkin koko ajan vaarassa.

Voisimmeko muuttaa tämän perinteen vuonna 2020, ja edes opetella sen vaikean anteeksi-sanan käyttöä?

Petri Korhonen
Kirjoittaja on Seuran toimituspäällikkö, vastuualueinaan tutkiva journalismi ja ajankohtaisaiheet.



3 2020
Arkisto

Kriisioloissa medialta vaaditaan malttia

Koronauutisoinnissa sekä toimittajien että yleisön on pakko oppia sietämään epävarmuutta ja muuttuvia tilanteita. Ja myös mediayhtiöiden on joustettava, kirjoittaa Maria Pettersson.

Päivi Anttikoski otti selfien Valtio­neuvoston linnan wc-tiloissa. Ennen ­koronaviruksen leviämistä ja valmiuslain käyttöönottoa siihen oli vielä aikaa.

Suosittelet kaikille toimittajille viestintäjohtajan uraa, Päivi Anttikoski

Valtioneuvoston viestintäjohtaja haluaa järjestää tiedotustilaisuuksia ihmisille eikä toimittajille.

Uutissatiiri viihdyttää ja viettelee, mutta se ei ole journalismia

”Satiirissa voidaan myös tarjota oikeamielistä identiteettiä katsojille”, kirjoittaa Janne Zareff.

Finländska medier dryper av vita räddare

När medierna lyfter upp en enskild person som hjälte kan det bidra till ökad volontärturism, skriver Liselott Lindström.

Koronaviruksen lyhennys voi olla uhkapeliä

”Vaikka 'koronan uhrien' ei tulkittaisikaan viittaavan pöytäpeliriippuvuuteen, myös otsikoissa olisi tyylikkäintä puhua (korona)viruksesta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Hovioikeus pohtii Janitskinin kuoleman vaikutusta tuomioon

MV-lehteen liittyvä oikeudenkäynti saattaa venyä jopa syksyyn.

Freelancer sairastaa omaan laskuunsa

”Freelancerin pitäisi saada työstään riittävä korvaus, joka riittää työterveyshuollon ja sairauspäivärahan maksamiseen”, kirjoittaa Hanna Kaisa Hellsten.

Yt-neuvottelut ovat neuvottelut, eivät sanelua, muistutti käräjäoikeus

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi helmikuussa Helsingin Evankelisen Opiston maksamaan korvauksia journalistisen alan opettajan työsuhteen päättämisriidassa. Oikeus arvioi sitä, käytiinkö yt-neuvottelut laillisesti.

Monipuolinen toimittaja ja tarkka vesipallotuomari

Kuolleita: Toimittaja Pasi Natunen 15. 7. 1967 Kuopio – 4. 2. 2020 Tuusula

Sanojen taitaja ja älykäs keskustelija

Kuolleita: Kulttuuritoimittaja Katriina Laine 27. 8. 1943 Pori – 4. 2. 2020 Pori

Uutisia Raumalta viideltä vuosikymmeneltä

Kuolleita: Uutispäällikkö Maija-Liisa Tuominen 5. 4. 1926 Kokemäki – 22. 2. 2020 Rauma

Ahkera ja leppoisa elävän kuvan ammattilainen

Kuolleita: Ohjaaja ja leikkaaja Matti Markkanen 26. 8. 1945 Kotka – 6. 11. 2019 Mikkeli

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta