Takaisin

Antti Pärnänen. Kuva: Juuso Pellava

Huippu-urheilu on tänä vuonna ollut yhteydessä moneen ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen ilmiöön. On ollut pandemian puhkeaminen, rasisminvastustaminen ja Valko-Venäjän kansannousupyrkimykset. Ja ohessa pienempiä kohahduksia. 

On täysin poikkeuksellista, että poliittiset ja yhteiskunnalliset ilmiöt vaikuttavat huippu-urheiluun nyt nähdyllä tavalla. Journalisti käsitteli asiaa vastikään pitkässä artikkelissa. Koronan, Black Lives Matterin ja Valko-Venäjän kohdalla on ollut kyse esimerkiksi siitä, urheillaanko vai ei. 

Journalistin aloittamaa keskustelua on syytä jatkaa, sillä viimeistään nyt on käynyt selväksi, että kun kotimainen urheilujournalismi joutuu tilanteeseen, jossa yleisölle olisi avattava yhteiskunnallisia ilmiöitä ja niiden kosketuspintaa urheiluun, pallo putoaa.

Journalismin yksi perustarkoitus on sivistäminen. Se tarkoittaa tiedonvälityksen ohella kehityskulkujen, syy–seuraussuhteiden ja monisyisten kokonaisuuksien avaamista ja selittämistä. 

Siihen suomalainen urheilujournalismi ei yhteiskunnallisissa – eli niissä tärkeimmissä – aiheissa kykene likikään uskottavissa määrin. 

Se näkyy niin, että aihe jää käsittelemättä tai siihen tartutaan viipeellä, ja sittenkin käsittely on yksioikoista. Ja sitten jopi sälytetäänkin toimituksessa muiden osastojen kontolle. 
 

Jokerien Valko-Venäjä-hulabaloo on oiva esimerkki. Vasta aivan viime metreillä julkiseen keskusteluun nousi mukaan ymmärrystä siitä, että Jokerit on venäläisrahoitteinen ja venäläistavoitteinen liikeyritys, jonka tapahtumatuote järjestetään keskellä Helsinkiä sijaitsevassa venäläisomisteisessa areenassa.  

Jokerit on ollut KHL:ssä kuusi vuotta, joiden aikana journalistisessa mediassa on käsitelty seuran venäläisyyttä palsta- ja minuuttitolkulla. Silti keskustelu tuntuu uudelleen ja uudelleen alkavan alusta – siitä taivastelusta, että kuinka Jokerit nyt noin.

Juuri tuota hämärtymistä tavoitellaan sillä, että nimi on Helsingin Jokerit, pääomistaja on Jari Kurri, operatiivinen johto on suomalaisia ja joukkue pelaa Hartwall Arenassa.

Yleensä, kun ryhdytään kyseenalaistamaan jonkin yksittäisen urheilutoimituksen passiivisuus yhteiskunnallisissa ja tiedostavissa aihepiireissä, vastaukseksi tulee nopeasti ”kun eivät ne kiinnosta lukijoita, ei tule klikkejä”.

Todellisuudessa emme tiedä sitä. Ei ole edes yritetty.

Onko haastateltu suomalaisia supertähtiä, kysytty heiltä ne kiperät kysymykset, tehty avartava juttu ja otsikoitu terävästi? Kuten vetävät artikkelit tehdään. Jos ei saada haastattelua, sittenhän kirjoitetaan kolumni. 

Koska viimeksi jalkapallotoimittajat ovat nostaneet esiin, että tekonurmien kumirouhe on merkittävä mikromuovisaastuttaja? Kuinka hyvin seurataan suomalaisen jääkiekon suurimman yksittäisen rahasäiliön Jääkiekkosäätiön toimintaa?

Eikö siitä saisi kiinnostavia artikkeleita, että Liiga-seura Tapparan yksi pelaaja on viime kuukausina somessa kannattanut Victor Orbania sekä vihjaillut plandemic-salaliittoteorialla ja toinen jakanut 5G-puppua?

Millainen viesti autourheilulle on se, että polttoaineyhtiö Neste lopetti 26 vuoden jälkeen Jyväskylän MM-rallin sponsoroimisen? 

 

Kyse on puutteesta myös urheilun kannalta. Urheiluhan on itsessään iso osa yhteiskuntaa. Sillä on suuri rooli kansanterveystyössä, se on maan seuratuinta yleisöviihdettä, suosituin vapaaehtoistoiminnan alue ja satoja miljoonia euroja pyörittävä elinkeinoala. Siksi urheilu on aina ollut politiikan väline. 

Nykyään se on enenevässä määrin identiteettipolitiikan väline. Sellainen on usein urheilulle ja urheiluväelle mainehaitta. Siksi urheilunkin näkökulmasta olisi toivottavaa, että urheilujournalismi kykenisi selittämään vyyhtejä auki, kuten suomalaisessa kulttuurijournalismissa vastikään Suomen Kuvalehdessä ja Ylellä.

Kun elokuvamaailmassa nousi identiteettipolitiikkakohu QAnon-mausteella, elokuvatoimittaja analysoi ja avarsi ansiokkaasti. 

Urheilussa esimerkiksi Suomen jääkiekkoliiga olisi ansainnut reilummin julkista kiitosta päätöksestään keskeyttää viime kautensa koronauhan vuoksi varsin hyvissä ajoin. On perusteltua arvioida päätöksen säästäneen useita ihmisiä vähintäänkin sairastumiselta. 

Urheilutoimittajat ovat viime vuosina paljastaneet näyttävästi muutaman urheilun sisäisen kipukohdan, esimerkkinä MTV:n jutut laajamittaisesta seksuaalisesta häirinnästä naisten jalkapallossa ja jääkiekossa. Niihin viitattiin Journalistin taannoisessa artikkelissakin. Mutta kun muun yhteiskunnan suurilmiö levittäytyy urheiluun ja kontekstia tai merkittävyyttä olisi avattava yleisölle, näyttöjä on vähemmän. 

Loppujen lopuksi tullaan peruskysymykseen: Mitä mediatalojen johdot urheilujournalismilta haluavat? 

Jos lisää yleisöä, yhteiskunnallisiin aiheisiin kohdistuvassa sivistystyössä on hyödyntämätöntä potentiaalia. Sillä oikeastaan, koko alalajin laajuudelta, ei ole edes yritetty. 

Antti Pärnänen
Kirjoittaja työskenteli aiemmin journalistina ja on nykyään viestintätoimisto Riannon varatoimitusjohtaja. 

Lue myös:
Antti Pärnäsen vinkit – yhteiskunnallisesti laaja-alaista sivistävää, urheilutoimittajien tuottamaa urheilujournalismia:

  • Urheilujournalisti Jari Kupila kirjoitti Elmossa jääkiekon suhteesta nyky-Valko-Venäjään: 
  • Antti Wennström huomioi kiittäen Jatkoajassa Liigaa sen, itselleen taloudellisesti raskaasta, päätöksestä keskeyttää viime kautensa hyvissä ajoin. 
  • MTV:n Marko Leppänen haastatteli erittäin ansiokkaasti Jokerien päävalmentajaa Lauri Marjamäkeä ja tähtipuolustajaa Mikko Lehtosta. 
  • Tero Hakola nosti Aamulehdessä esiin, että urheiluväen on taas hieman hankalampaa kysellä muulta yhteiskunnalta arvostuksen perään. 
  • Elmon Topias Kauhala pohti kolumnissaan maailman jääkiekon ykköstoimijan NHL:n visaista suhdetta Black Lives Matter -reagointiin. 

 

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta