Takaisin

Etelä-Suomen Median yt-neuvottelut on saatu päätökseen. Yhtymä vähentää työntekijöistään yhteensä kymmenen henkilötyövuotta.

Vaikka neuvottelut loppuivat jo, työnantaja on kertonut joutuvansa mahdollisesti irtisanomaan vielä viisi henkilöä lisää.
”Työnanantaja on kertonut, että lisävähennyksiä tehdään, ellei porukka suostu siihen, että työsopimusta muutetaan niin, että työntekijä voitaisiin siirtää tekemään työtä pisteestä toiseen Uudenmaan sisällä, joissain tapauksissa myös Hämeen alueella”, pääluottamusmies Jukka Hämäläinen kertoo.

”Työnantaja esittää sen valinnan mahdollisuutena. Tietysti työntekijäpuoli kokee sen helposti painostuksena.”

Vähennysten lopullisten määrän on ilmoitettu selviävän syyskuun lopulla. Lehtiyhtymän säästötavoite neuvotteluissa oli 1,3 miljoonaa euroa. Summasta noin puolet säästetään neuvottelujen jälkeen muuten kuin väkeä vähentämällä.

Etelä-Suomen Median lehtiä ovat muun muassa Helsingin Uutiset, Länsiväylä, Vantaan Sanomat, Aamuposti, Länsi-Uusimaa, Keski-Uusimaa ja Uusimaa. Yhtiö kuuluu Keskisuomalainen-konserniin.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta