Diarran sähköpyöräsotku oli oma maali toimittajilta

JOURNALISTI
10.9.2020

Tuukka Tervonen, teksti
Laura Kangas, kuva
Heli Saarela, kuvitus

Vihreiden varapuheenjohtaja ja Helsingin kunnallisvaltuutettu Fatim Diarra nousi kohuotsikoihin, kun hänen kaupallinen yhteistyönsä Helkaman kanssa paljastui.

Paljastui on itse asiassa voimakas sana, sillä alkuperäinen Iltalehden juttu ei ollut toimituksen oman selvityksen tulos. Diarra kertoi koko tapahtumaketjun alusta loppuun asti omassa Facebook-päivityksessään.

Muu media tarttui aivan syystä aiheeseen, olihan kyse merkittävän poliitikon kyseenalaisesta toiminnasta. Asiaa ruodittiin pääkirjoituksia myöten. Toimittajat eivät ainoastaan uutisoineet tapauksesta vaan myös kritisoivat voimakkaasti Diarraa sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Helsingin Sanomien Saska Saarikoski kutsui twitterissä Diarran toimintaa härskimmäksi kuin rahalahjukset.

Sitten media lakkasi hoitamasta velvollisuuksiaan.

Ilmeisesti Diarra-juttuja tehtäessä kukaan suomalainen toimittaja ei vaivautunut heti vilkaisemaan muiden Helsingin kunnanvaltuutettujen sometilejä ja selvittämään, kuka muu on syyllistynyt samanlaiseen toimintaan.

Selvisi, että itse asiassa aika moni.


Miksi yksikään toimittaja ei tehnyt lisäselvityksiä aiheen ympäriltä? Normaalia olisi, että ilmiöstä uutisoitaessa selvitetään pikimmiten sen laajuus.

Kun toimittajat eivät tehneet töitään, muiden yhteistöiden selvittäminen jäi Koponen+Hildén -datasuunnittelufirmalle. Firma teki toimittajien työt ja selvitti, että ainakin neljä valtuutettua Helsingissä on tehnyt selkeästi kaupallisia yhteistöitä ja useampaa voi ainakin epäillä.

Omituisuus jatkui.

Yhtäkkiä tuomitseminen ja periaatteellinen keskustelu aihepiirin ympärillä kuoli. Vain Markkinointi & Mainontaja/ Talouselämä uutisoi Koponen+Hildénin selvitystyöstä sen ilmestyttyä, Ilta-Sanomat ja Yle vasta viikkoa myöhemmin.

Lopulta myös Helsingin Sanomat teki jatkojutun yli kaksi viikkoa myöhemmin.

Toimitusten ulkopuolinen taho tarjosi jatkojutun päivän kuumimmasta juttuaiheesta, mutta juuri kukaan ei napannut kiinni.

Mikä homma, voi hyvällä syyllä kysyä. Kesken jätettyä toimitustyötä paikattiin pyyteettä ja ilmaiseksi, mutta ei kelvannut. Ehkä syynä oli tyhmänylpeys – ei kelpaa, jos ei itse selvitetty.

Mutta koko juttu muuttuu vielä omituisemmaksi.

 

Viime viikolla nousi esiin, että vastaavanlaista kaupallista yhteistyötä on alkuvuonna tehnyt Liike Nytin kansanedustaja- ja pormestariehdokas Hjallis Harkimo ja yhteistyö tapahtui Diarran tapauksen skuupanneen Iltalehden omilla sivuilla.

Kyse on lähes identtisistä tapauksista. Diarra kertoi saaneensa pyörän kesäksi lainaan mainoskasvona toimimisesta (Diarra osti myöhemmin pyörän itselleen). Harkimo kertoi myös saaneensa sähköpyörän lainaan (vaikkei oman kertomansa mukaan juuri sillä ajellut) Iltalehden itse tehtyä lopulta jutun aiheesta, vasta kun siitä nousi kohu.

Näyttää rumalta, että samalla kun Iltalehti tekee aiheellisen jutun Diarran yhteistyöstä, jätetään täysin huomiotta käytännössä identtinen tapaus, jossa Iltalehti on ollut itse osallisena.

Iltalehden toimituksessa ei oltu kuitenkaan tietoisia alkuperäisen jutun tekohetkellä Harkimon advertoriaalista Iltalehden sivuilla, uutispäätoimittaja Perttu Kauppinen kertoi Journalistille. Toimitus ei osallistu advertoriaalien tekoon.

“Diarran ja Harkimon tapaukset eivät lopulta ole kovinkaan samankaltaisia. Hallituspuolueen varapuheenjohtajana Diarra on vallankäyttäjänä aivan eri luokassa kuin yhden hengen eduskuntaryhmän kansanedustaja tai valtuuston rivijäsen. Myös mainosmuodot ovat erilaisia”, Kauppinen perusteli eri tasoista julkisuutta asiasta.

Kauppisen mukaan toimituksessa on myös selvitelty ensimmäisen jutun jälkeen muiden poliitikkojen toimia, mutta hänestä mitään dramaattista ei ole tullut ilmi.

Samaan aikaan moni muu aiheesta uutisoinut tiedotusväline on pysynyt hiljaa, vaikka jutun ympärillä kuohuu koko ajan. Erikoista, koska jo Journalistin ohjeiden kohta 13 velvoittaa seuraamaan kehittyviä uutisia.

Haluttomuus jatkokäsitellä muiden poliitikkojen kaupallisia yhteistöitä antaa myös ammuksia toimittajavihamielisille ihmisille somessa ja saa toimittajat näyttämään huonolta. Taustalla lienee vain huono toimittajatyö, mutta niin tätä ei tulla muistamaan.

Toimitusten ulkopuolella saattaa näyttää, että nuori vihreä naispoliitikko kyllä nostetaan tikunnokkaan mediassa, mutta rikas vanha porvarimies saa tehdä aika lailla mitä huvittaa.

Kirjoittaja on Jyväskylän ylioppilaslehti Jylkkärin päätoimittaja



4 2021
Arkisto

Merja Ylä-Anttila pitää Yle-lain uudistusta tarpeettomana, mutta välttelee kommentoimasta sitä julkisesti

Merja Ylä-Anttila tuli Ylen toimitusjohtajaksi vuonna 2018. Hän on sen jälkeen ehtinyt uudistaa Ylen organisaation, jättää kädenjälkensä Ylen strategiaan ja tutustua hieman uusiin kollegoihinsa kahvittelemalla noin neljänsadan yleläisen kanssa.

Median ammattilaisen on tiedettävä, kenen ideologiaa edistää

Tiedotusvälineen pitää saada itse valita, mitä sanoja ja käsitteitä käyttää. On kuitenkin tiedettävä, mistä käsitteet ovat peräisin ja kenen ideologiaa ne pönkittävät, kirjoittaa päätoimittaja Maria Pettersson.

Väkivalta varjostaa ja mustasukkaisuus piinaa – miksi otsikoissa raiskaukset vain tapahtuvat, kysyy toimittaja Sara Harju

Sukupuolittuneessa ja seksuaalisessa väkivallassa tekijä usein ohitetaan käyttämällä passiivia ikään kuin väkivalta olisi hallitsematon voima, jota vastaan ei voi pyristellä.

Toimittajana saat kätevästi näkyvyyttä sometilillesi ja laukkumallistollesi, Jenni Alexandrova

Radiotoimittaja Jenni Alexandrova kirjoittaa blogissaan viineistä ja ihmettelee, miksi Alko ei ole lähettänyt hänelle lahjaviinejä.

Liian pitkälle menevä tasa-arvo on hyvä tarina, mutta harvoin totta

Tällaisessa ilmapiirissä ei ole suuri ihme, että maan suurin sanomalehti alkaa nähdä kaiken paitsi luonnontieteellisen tutkimuksen luisuvan tieteellisyydestä kohti silkkaa ”intersektionaalista ideologiaa”, kirjoittaa Janne Zareff.

Näin Journalistiliitto toimii

Satavuotiaalla Journalistiliitolla on toimisto Helsingin Hakaniemessä, mutta jäseniä ympäri maan. Mitä tekevät liiton toimitusosastot, paikallisyhdistykset, valtuusto, hallitus ja toimisto?

Kuusi vuotta sitten freelancerit petettiin. Nyt lainsäätäjät voivat turvata luovan työn tekijöiden elannon.

Luovan työn tekijöiden kohtuulliset korvaukset voitaisiin varmistaa, kun EU-pykäliä tuodaan kotimaiseen tekijänoikeuslainsäädäntöön, kirjoittaa Sanna Nikula.

Uudet puolueet eivät sopeutuneet kirjoitusohjeeseen

”Moni uusi puolueennimi oli rakenteeltaan erilainen kuin vanhat, joten niiden erisnimisyyden häivyttäminen alkukirjaintempulla tuntui oudolta robotiikalta”, kirjoittaa Ville Eloranta.

Den ensidiga bevakningen av rikspolitiken

Att den åländska riksdagsledamoten är den mest frekvent intervjuade rikspolitikern i de åländska medierna är varken konstigt eller fel, det är avsaknaden av andra röster som är det, skriver Felicia Bredenberg.

Kun hätä on suurin, on kollega lähellä

Juuri kun Radio Novan uutiset olivat alkamassa, ankkuri Jussi Karhunen tunsi muljahduksen mahassaan.

Totuuden tyyni tulkki on poissa

Toimittaja Jorma Lehto 2. 3. 1947 Seinäjoki – 25. 3. 2021 Mustasaari

”Alla finlandssvenska medier är dåliga på något sätt”

Vårens näst sista Mediespråkswebbinarium kräver självironi och god humor. Den 23 april ger sig komikern Alfred Backa nämligen på den finlandssvenska journalistiken i en roast där alla får sig kring öronen.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta