Takaisin

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Basso Median maksamaan Basso-lehden entiselle toimituspäällikölle lähes 25 000 euron edestä maksamattomia palkkoja, vuosilomakorvauksia, lomapalkan korotusta sekä äitiys- ja odotusajan palkkaa. Lisäksi Basso on velvollinen korvaamaan työntekijälle oikeudenkäyntikulut.

Käräjäoikeus katsoi, että vuoden 2013 alussa lakkautetun Basson toimituspäällikölle olisi pitänyt maksaa lehdistön yleissitovan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Basso perusteli minimipalkan alittavaa palkkaa muun muassa sillä, että se on radiovetoinen monimediatalo. Kaupallisella radioalalla ei ole yleisesti käytössä olevaa työehtosopimusta.

Käräjäoikeuden mukaan Basson pääasiallisella toimialalla ei ole merkitystä, sillä lehtitoimitus on ollut yhtiön muusta toiminnasta erillinen ja itsenäinen osa. Työntekijä on tehnyt pääosin journalistista työtä lehden ja verkkosivujen parissa.

Basson hallituksen jäsenen Jan Zapasnikin mukaan hallitus kokoontuu ensi viikolla päättämään, aikooko yhtiö valittaa päätöksestä. Tyytymättömyydestä keskivikkona 7. tammikuuta annettuun on ilmoitettava seitsemän päivän kuluessa. Varsinainen valitusaika on 30 päivää.

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
94. vuosikerta