Oman tiensä kulkija

Kuolleita: Timo T. A. Mikkonen.

Median moniottelija, toimitusjohtaja, VTM Timo T. A. Mikkonen kuoli 24. tammikuuta 69-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 16. kesäkuuta 1947.

Opiskeluaikanaan Mikkonen työskenteli freelancetoimittajana Uudessa Suomessa ja Yleisradion radiouutisissa. Hänen televisio-uransa käynnistyi 1970 Mainos-TV:n asiaohjelmien toimittajana, ensimmäisenä suurena haasteena oli ohjelmasarja 1960-luvun kriiseistä.

Mikkosen läpimurto tapahtui 1971, jolloin käynnistyi M-show, suomalaisen television ensimmäinen varsinainen talk show. Dokumentaristista tuli julkkis. Kasvuun liittyi showisännän oma viihdepanos. Hän alkoi ulkomaisten esikuviensa lailla esiintyä ohjelmissaan myös laulajana.

Mikkonen oli tunnollinen ja äärettömän ahkera toimittaja-tuottaja. Hän oli samalla uudenlaisen, vahvasti persoonakeskeisen ohjelmatyön uranuurtajia. Mainos-TV oli ylpeä aluevaltauksesta ja kannusti kunnianhimoista tekijää eteenpäin.

Vuonna 1977 Mikkonen palasi dokumenttiaiheiden pariin. Ensimmäiseksi syntyi sarja U.S. Media, laaja kuvaus amerikkalaisen median arkipäivästä. Yhtenä virikkeenä oli palava kiinnostus John F. Kennedyn murhatutkintaan.

Kymmenen Uutisten käynnistyessä 1. syyskuuta 1981 dokumenttityössä olleet toimittajat siirtyivät uutistyöhön. Mikkoselle siirto oli hämmentävä. Hän oli tottunut yksin suunnittelemaan, päättämään ja toteuttamaan tekemisiään. Päivittäinen uutistoiminta ei ollut hänen maailmaansa, hän jätti journalismin ja siirtyi Rank Xeroxin tiedotuspäälliköksi vielä samana syksynä.

Mikkonen oli läpi elämänsä oman tiensä kulkija. Ahtaisiin organisaatioraameihin sopeutuminen ei ollut helppoa. Hän purki tätä tuskaansa vuonna 1982 julkaistussa pamfletissa Takana loistava tulevaisuus (WSOY 1982). Erityisesti Mainos-TV:n johto, mutta myös monet kollegat saivat kuulla kunniansa.

Veri veti kuitenkin takaisin journalismin pariin. Mikkonen perusti vuonna 1982 oman yhtiön, joka tuotti mainosvideoita, antoi esiintymiskoulutusta, tuotti ohjelmia radiolle ja televisiolle sekä juttuja lehdille. Hän perusti myös kantrimusiikkiin erikoistuneen Radio 103,4 -aseman Mäntsälään.

Kolmostelevision käynnistyminen vuonna 1986 antoi Mikkoselle uuden foorumin, jolle hän tuotti muun muassa ajankohtaisohjelmaa Tänään, tässä ja nyt. Mikkosen kädenjälki näkyi usealla televisiokanavalla yli 20 vuoden aikana.

Tämän kaiken lisäksi Mikkosen ansioluettelossa on koulutusvideoita, radiosarjoja, levytyksiä ja valokuvanäyttely. Vuonna 2009 hän tarttui uuteen muotivirtaukseen ja syntyi tosi-tv-ohjelma Mikkosten maailma.

Timo T. A. Mikkosen ura mediassa on hengästyttävän monipuolinen. Usein vahvoille oman tiensä kulkijoille ei suoda elinaikanaan ansaitsemaansa kiitosta ja kunnioitusta. Suomalaisen televisiotoiminnan historiaa kirjoitettaessa Mikkosen luovuus, rohkeus ja omatoimisuus ansaitsevat oman lukunsa.

10.2.2017
Facebook

Tauno Äijälä, teksti
Kirjoittaja on viestintäneuvos, MTV:n entinen ohjelmajohtaja ja varatoimitusjohtaja.

« Takaisin
logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
93. vuosikerta