Työelämä

Kilpapyöräilijä on joukkueurheilija

Kilpapyöräilijä Stefani Urmas tietää, että maantiepyöräilijä ei voita kovaa kilpailua ilman kaverien apua. Ulkoasupäällikkö Urmas sanoo, että myös sanomalehtityö on joukkuelaji.

Stefani Urmaksen lapsuudenkodissa ei ollut autoa. Hän kehuu nyt äitiään, joka ei ostanut pojalle mopoa. Oli pyöräiltävä kovaa, että pääsi sinne, minne kaverit mopoilivat.

Kilpapyöräilyn Urmas aloitti kolmekymppisenä vuonna 2010 Tampereen Pyörä-Unionissa. Kolme viime vuotta hän on ajanut Finnfalz-Rush Racing -tiimissä.

”Suomi on vielä heikko pyöräilymaa. Tästä kertoo jo se, että tämmöinen kolmivitonen toimistotyöntekijä pystyy kamppailemaan parhaiden kanssa.”

Pyöräily koukuttaa miestä, koska laji vaatii määrätietoisuutta. Se on kestävyyslaji, eikä kestävyyttä paranneta viikossa.

 

Nykyisistä töistään Aamulehden ulkoasupäällikkönä Urmas ei selviytyisi, jos ei olisi hyvässä fyysisessä kunnossa. Hän sanoo työn tuottavan kehoon ”henkisiä maitohappoja”, jotka ovat oikeita maitohappoja pahempia. Urmas häivyttää työstressinsä hikiliikunnalla.

Urmas ei enää varsinaisesti laske harjoitusmääriään. Hänen käyttämänsä elektroniikka kuitenkin kertoo, että vuonna 2015 kilometrejä kertyi tuhatkunta joka kuukausi.

”Pari vuotta sitten pyöräilin kymmenen tuntia viikonloppuna, nyt sama määrä tunteja tulee viikossa.”

Silti Urmas on kehittynyt pyöräilijänä viime vuosina. Kehitystä selittää harjoittelun teemoitus. Joka treenillä on tarkka tavoite: Jos urheiluhallissa on tunti ajoaikaa, Urmas käyttää sen koviin intervalleihin. Jos ajaisi työmatkavauhtia, ei kehittyisi.

”Jos pysyy mukavuusalueella, ei varmasti kehity. Löydän sen mukavuusalueeni epämukavuusalueelta sikäli, että kehityn. Vaikka en voittaisi, mutta tuntisin edistyväni, saisin valtavasti mielihyvää.”

Urmas tähtää siihen, että pystyy koko elämänsä kehittymään, pienin askelin – sekä pyöräilyssä että ammatissaan.

Myös kansanväliset ulkoasuraadit ovat huomanneet Urmaksen kehittymisen. Urmas muistuttaa, että hyvä ulkoasu syntyy yhteistyön tuloksena.

”Ulkoasupalkinnot eivät koskaan tule soolona. Aina työt on tehty tiimeinä. Palkintojenjaossa on kiitettävä koko jengiä.”

 

Tunnustuksia korkeammalle Urmas nostaa journalistiset teot, kuten koulukiusatun Santerin riipaisevan kirjeen julkaisemisen Aamulehdessä. Kirje jätti lukijalle muistijäljen ja auttoi Santeria saamaan kavereita.

Myös Koston kierre -etusivu Pariisin terrori-iskusta sai paljon myönteistä huomiota.

”Ei ole kyse vain kivoista sivuista, vaan teoista, joilla on oikeasti merkitystä.”

Stefani Urmas

35-vuotias Aamulehden ja Alma Aluemedian sanomalehtien ulkoasupäällikkö.

Monia ulkoasupalkintoja muun muassa SND:ltä (Society for News Design) ja SNDS:ltä (Society for News Design Scandinavia).

Urmakselle tunnustuksista mieluisimpia ovat viimevuotiset SND:n ja SNDS:n palkinnot Aamulehden tabloid-uudistuksesta 2014.

Parhaita pyöräilysaavutuksia ovat 8. sija SM-kilpailuissa 2014 sekä vuodelta 2015 Satakunnan Ajojen voitto ja Tour de Helsingin nelossija.