Journalismi

Itsesensuuri-Suomea muistellen

Lehtikuvaajat kuvasivat, kun Kekkonen liukastui rantakiviltä jokeen Islannissa. Itsesensuurin takia kuvia ei julkaistu Suomen lehdissä.

Lehtikuvaaja Hans Paul odotteli kahden kollegansa Kari Santalan ja Kaj Hagströmin kanssa presidentti Urho Kekkosen lounaan päättymistä Islannin Laxa-joella 1977. Kuvaajat olivat osa lehdistöseuruetta Kekkosen kalastusreissulla.

Lounas kesti ja kesti. Kuvaajat arvelivat, että ulos tulee alkoholia nauttinut presidentti ja mahdollisuus liukastua rantakivillä on huomattava. He miettivät, mitä tapahtuu, jos Kekkonen kaatuu jokeen.

”Jotenkin siinä keskustellessa syntyi häpeällinen päätös, että emme kuvaa, jos hän putoaa sinne,” Paul, 70, sanoo.

”Se oli juuri sitä sen ajan itsesensuuria.”

Kuinka ollakaan, Kekkonen liukastui ja kaatui jokeen. Kekkosen esikunnassa syntyi pieni paniikki, mutta presidentti saatiin ylös ilman suurempia vahinkoja.

Vettä valuva Kekkonen tuli kuvaajien luo ja otti heistä tukea, kun esikunnan väki tyhjensi hänen saappaitaan.

”Ettehän te ottaneet tuosta kuvia”, Kekkonen sanoi Paulille.

”Emmehän me, herra presidentti”, Paul kertoo vastanneensa.

Paul kuitenkin valehteli. Hän oli ottanut lonkalta kuvan, kun Kekkosta autettiin ylös joesta. Itsesensuuriajan Suomessa kuvaa ei kuitenkaan Kekkosen elinaikana julkaistu.

Sanoman kuva-arkistosta löytyy tieto, että kuva on julkaistu ainakin vuonna 1991 Ilta-Sanomissa. Muista julkaisuista ei ole tietoa. Islannissa tapahtumat uutisointiin normaaliin tapaan seuraavaan päivän lehdissä kuvan kanssa.

”Näin se olisi pitänyt kertoa Suomessakin. Se oli inhimillinen juttu. Kuka vain voi liukastua rantakiville ja vanhempi mies vielä helpommin. Ei siinä ole mitään salattavaa.”

Päivälehden museo. Uudistettu näyttely käsittelee sananvapautta ja sensuuria Suomessa ja maailmalla. Ludviginkatu 2 – 4, Helsinki, avoinna ti – su klo 11 – 17