Takaisin

3.2.2017

Yle aloittaa uudet yt-neuvottelut - nyt Julkaisut-yksikössä

Facebook

Yleisradio aloittaa yt-neuvottelut Julkaisut-yksikössään perjantaina 9. helmikuuta. Ne koskevat 102 vakituisessa työsuhteessa olevaa henkilöä.

Neuvottelujen piirissä olevat tehtävät ovat pääosin Ylen arkisto-, versiointi- ja markkinointitoiminnoissa sekä radiokanavien yhteisessä puffituotannossa ja äänimaisemoinnissa.

Edelliset yt-neuvottelut Ylessä tulivat päätökseen viime viikolla. Yhtiö tiedotti niistä 1. helmikuuta.

Alustavan suunnitelman mukaan neuvottelujen piirissä olevista nykyisistä tehtävistä lakkaisi enintään 35. Suunnitelma johtaa toteutuessaan enintään 25 henkilön irtisanomiseen. Neuvottelut kestävät vähintään kuusi viikkoa.

”Suomalaisten mediankäyttö muuttuu, ja Julkaisut-yksikön päätehtävä on Ylen sisältöjen saattaminen suomalaisten käyttöön heille parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä edellyttää painotusten muutoksia toiminnassamme. Lisäksi meillä on yksinkertaisesti käytettävissä vähemmän palkkarahaa. Ylen rahoitus ei kasva, vaikka yleinen kustannustaso nousee, ja Yleltä myös edellytetään ulkopuolisten ostojen määrän kasvattamista”, sanoo julkaisujohtaja Ismo Silvo yhtiön 3. helmikuuta julkaisemassa tiedotteessa.

Yle on aiemmin tiedottanut aloittavansa 7. helmikuuta alueiden teknistä työtä koskevat yt-neuvottelut, jotka koskevat 20 henkilöä eri puolilla Suomea. Tällä viikolla yhtiö kertoi saaneensa päätökseen marraskuussa aloitettut yt-neuvottelut, joiden tuloksena 63 Yle Tuotanto ja Design -osaston työntekijää sai potkut.

 

logo Suomen Journalistiliiton
ammattilehti
93. vuosikerta